Blogiarkisto

lauantai 11. syyskuuta 2021

Kuningatarpiiras (glut., lakt.)


Löysin kivan marjapiirakan ohjeen vanhasta Gluteenittoman leivonnan lehdestä kesällä. Olen tehnytkin sitä jo useamman kerran sen jälkeen perheelle ja muillekin tarjottavaksi. Se on takuuvarmasti hyvää ja kaikille on aina maistunut erinomaisesti. Erityisesti mukavasti jäähtyneenä heti uunista ottamisen jälkeen se on todella hyvää. 
Täytteeseen tuli alkuperäisen reseptin mukaan rahkaa ja se onkin siihen sopivaa. Olisiko sitä mahtanut olla jopa 2 purkkia lehden ohjeessa, eli sitäkin voi kokeilla. Mutta kokeilin myös kermaviilillä ja mielestäni silloin maku on vielä pehmeämpi ja kermaisempi. 

                                                 Kuningatarpiiras (glut., laktoositon)

         Pohja: 100 g voita (lakt.)

                    1 dl sokeria

                    1 luomukananmuna

                    2, 5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Pirkka vaalea gluteeniton jauhoseos)

                    1 tl leivinjauhetta



        Täyte: 1 prk kermaviiliä/ maitorahkaa (lakt.) 

                    1 dl sokeria

                    1 tl vaniljasokeria

                    2 luomukananmunaa

                    Mansikoita, vadelmia, mustikoita sopivasti


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri yhteen. Lisää muna ja vatkaa tasaiseksi. Lisää viimeisenä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kääntele sekaisin ja painele taikina irtopohjavuokaan (halk.25 cm).

Sekoita kermaviili/maitorahka, sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat yhteen. Laita pohjan päälle kaikki marjat ja kaada täyte niiden päälle. Voit halutessasi ripotella muutaman marjan ihan pintaan.

Paista uunissa 200 asteessa 30 min. Tarjoile jäähtyneenä.


                                    Marjaisia hetkiä alkusyksyyn! 

maanantai 23. elokuuta 2021

Juustokakku ilman liivatetta

 

Meille tuli erään perhejuhlan kunniaksi tarvetta n. 4-6 hengen juustokakulle, joka olisi laktoositon, gluteeniton ja liivatteeton. Muutamia reseptejä löysinkin, mutta tämä Versoilevan oli se kaikkein helpoin ja nopein vaihtoehto. Ilman uunia, keittämistä, pakastamista ja työpäivänkin jälkeen nopeasti pyöräytettävissä. Kunhan tekee juustokakun päivää ennen tai muutama tuntikin ennen tarjoilua riittää, niin se on mukavasti ehtinyt kiinteytyä ja maustua.


Löysin yhden gluteenittoman Digestive-keksimerkin, jossa ei ollut laktoosia. Pakkaus on kyllä tarkoitettu ehkä picnic-evääksi lähinnä, koska pakattu kolmeen erilliseen pikkupusiin, mutta eipä se haitannut. Muokkasin Versoileva.fin reseptiä muutenkin oman näköiseksi; vaihtamalla margariinin voiksi, jättämällä päältä minttusilpun pois, lisäämällä vaniljasokeria ja tekemällä kakun irtopohjavuokaan mustikka-nonparellikuorrutuksella.

Sitruunan maku tekee kakusta erityisen raikkaan, joten sitä ei kannata missään nimessä jättää pois. Se kruunaa kakun. Mietiskelin, että olisiko lime yhtä hyvä vaihtoehto maustamaan, mutta se versio on vielä kokonaan kokeilematta.

                                                Juustokakku ilman liivatetta (lakt., glut.)

Pohja: 

150 g Schärin Digestive-keksejä 

75 g voita (lakt.)

Täyte:

2,5 dl  kuohukermaa (lakt.)

200 g vaniljatuorejuustoa (lakt.)

1 dl tomusokeria

vajaa 1 tl vaniljasokeria

3-4 rkl sitruunasta puristettua mehua

Pinnalle:

tuoreita mustikoita

nonparelleja


Murskaa Digestivet monitoimikoneella/tehosekoittimella/pussiin laitettuna kaulimella päältä.

Sulata voi mikrossa ja sekoita voi ja keksimurut yhteen.

Taputtele seos irtopohjavuuan pohjalle (n.18-20 cm halkaisijaltaan) tasaisesti, ja laita jääkaappiin viilentymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja purista sitruunanmehu. Sekoita tuorejuusto, sitruunanmehu, vaniljasokeri ja tomusokeri yhteen. Yhdistä kermavaahto varovasti sekoittaen/nostellen tuorejuustoseokseen.

Levitä seos keksipohjan päälle. Ja laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli maustumaan. Juuri ennen tarjoilua lisää tuoreet mustikat ja nonparellit.



                                                                Mukavaa päivää sinulle!


perjantai 13. elokuuta 2021

Valkoviinimarjapiiras hunajakuorrutuksella


 Olen tykästynyt Yes Girlin resepteihin ja selkeästi lempparini on Yes Girlin Terveellinen Mustikkapiirakka. Olen sitä tehnyt monella eri täytteellä; mustikoilla, omenaviipaleilla, erilaisilla marjasekoituksilla ja nyt valkoviinimarjoilla. Omanlaisekseni olen sitä muokannut tekemällä kuorrutetta aina kaksinkertaisen määrän, jotta sitä hunajaista makeutta tulisi siihen oikein reilusti. Terveellisempää siitä kyllä tulee ihan alkuperäisen ohjeen mukaisesti eli puolittamalla tämä minun ohjeeni kuorrutuksen määrä.
Tykkään siitä, että pohjan makeus tulee vain kypsistä banaaneista, eikä lisättyä sokeria ole pohjassa lainkaan. Ja nimenomaan banaanien on hyvä olla kypsiä, raaan oloisista banaaneista ei makeutta niin tulekkaan.
Välillä mökillä tätä tehdessä ei ole ollut sauvasekoitinta käytössä, silloin olen haarukalla soseuttanut banaanit ja lusikalla sekoittanut aineet sekaisin. Hyvää on tullut niinkin.

Tällä kertaa kokeilin tehdä piirakan  perusfoliovuokaan (halk. 24 cm), mutta isompikin piirakkavuoka on usein ollut käytössä.

                                        Valkoviinimarjapiiras hunajakuorrutuksella (glut., maidoton)

Pohja:
2 kypsää banaania
2 kananmunaa
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl Ceylonin kanelia
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Päälle:
Valkoviinimarjoja (tai mustikoita/mansikoita/omenaviipaleita/vadelmia)

Hunajakuorrutus:
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0,75 dl hunajaa
1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä (ei sulateta)
ripaus suolaa

Aloita soseuttamalla banaanit sauvasekoittimella. Lisää muut aineet ja surauta ne sauvasekoittimella tasaiseksi.
Kaada taikina piirakkavuokaan ja lisää valkoherukat taikinan päälle.
Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ihan vaikka lusikalla ja ripottele käsin marjojen päälle.

Paista 175 asteisessa  uunissa 45 min. 


                                            Marjaisia piirakkahetkiä sinulle!

torstai 5. elokuuta 2021

Herkullinen Kesäkurpitsakeitto

 Näin kesäkurpitsan satokautena, kun omastakin puutarhasta tulee satoa ihan mukavasti, niin tulee etsittyä koko ajan uusia reseptejä joka puolelta. Kävikin niin mukavasti, että sain kummitädiltäni ihanan Kesäkurpitsakeiton reseptin ihan sattumalta. Meillä ainakin sitä kesäkurpitsaa on tullut jo lisättyä kastikkeisiin, munakkaisiin, salaattiin ja vaikka mihin. Satoa on tullut mukavasti pikkuhiljaa, että on voinut käytellä sitä rauhassa. Ja on sitä vähän pystytty muillekin jakamaan.




Keiton kermainen maku oli mukava yllätys, toki se tulee pääasiassa Koskenlaskijan kautta, mutta kuitenkin.
Ajatuksena ensin oli, että onkohan se keitto kovin  hyvää ja maukasta. Sosekeittoihin lisättynä kun kesäkurpitsa ei kovin tuo lisämakua sinänsä. Mutta siis todella hyvän makuinen keitto kysessä.
Meillä ei yleensä alkukeittoja pahemmin harrastella, mutta sellaiseksikin tämä olisi erinomainen vaihtoehto.
Keittoon voi varmaan laittaa ihan oman halutun määrän kesäkurpitsaa, nehän ovat kovin erikoisiakin kooltaan. Ohjeessa 2 kesäkurpitsaa ja reseptin saajalta tuli vinkki, että noin puoli kiloa olisi hyvä määrä. Kokeilemalla sen itselle sopivan määrän sitten löytää.
Tämä keitto on nopea tehdä, kesäkurpitsahan kypsentyy aika nopsakkaasti. Ja soseutus sauvasekoittimella nyt ei kauaa aikaa vie.




                                                        Kesäkurpitsakeitto (4 hengelle)

2 kesäkurpitsaa (koverra ainakin isommista siemenosa pois)

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

n.8 dl vettä 

2 kasvisliemikuutiota/Luomu Reformi kasvisliemijauhetta (purkin ohjeen mukaan)

1 paketti Koskenlaskija Voimakasta

suolaa, pippuria

voita paistamiseen

(keiton päälle basilikaa silputtuna)


Suikaloi sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa voi ja kuullota sipulit.

Pilko kesäkurpitsat ja lisää ne kattilaan. Kaada päälle kasvisliemi vähitellen.

Mausta pippurilla ja suolalla. Hauduta kunnes kesäkurpitsa on pehmeää.

Lisää pilkottu Koskenlaskija ja soseuta sauvasekoittimella.



                                                    Ihanaa sadonkorjuuaikaa !

torstai 29. heinäkuuta 2021

Rapujuhlat

 Vietimme rapujuhlia mukavan kesäisenä viime perjantain iltana. Juhlat olivat poikkeuksellisesti ns.katkarapujuhlat, koska suurin osa osallistujista piti niistä enemmän kuin tavallisista ravuista. Teimme alkupalaksi Katkarapuskageneita (joita ei valitettavasti huomattu kuvata, siksi en laita reseptiäkään), pääruuaksi Katkarapurisottoa sekä grillattuja Jättikatkaravunpyrstöjä. Jälkiruokana olikin Marjaisa Britakakku.

Teimme Katkarapurisottoa varmaan lähes kaksinkertaisen annoksen, koska syöjiä oli kuusi. Hyvin se tuntuikin maistuvan kaikille. Herneet jätimme pois, ei oikein ollut herneiden ystäviä.

 Taisimme tehdä vartaitakin kaksinkertaisen määrän. Korealainen Gochujang-chilitahna oli uusi tuttavuus, mutta todella hyvänmakuinen, ei liian tulistakaan. Se löytyy Aasialaisten tuotteiden hyllystä ja on voipaketin kokoinen punainen paketti, suosittelen kokeilemaan.

Ruokajuomana aterialla oli kylmä valkoviini, jäävesi sekä halutessa alkujuomana pakastekylmää Finlandia vodkaa minipullossa.



                                                Katkarapurisotto (5 ann.)

3 rkl voita

2 valkosipulinkynttä puristettuna

3 dl risottoriisiä

8 dl vettä ja luomu Reformi kasvisliemijauhetta(/kalalientä)

2 rkl sitruunamehua

1/2 tl sitruunapippuria

1 prk Creme Fraichea

1 pussi (180 g)katkarapuja

(1 pussi 200 g  herneitä)

suolaa, mustapippuria

Päälle: 

Parmesaania raastettuna

Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli. Kaada riisi kattilaan ja sekoittele kunnes riisi on kuultavaa.

Lisää joukkoon kasvislientä pienissä erissä kypsennyksen aikan, kunnes liemi on lisätty ja riisi on pehmeää (mutta pieni purutuntuma jäljellä). Anna kiehua miedolla lämmöllä yht.15-20 min. 

Mausta sitruunamehulla ja -pippurilla.Lisää joukkoon creme fraiche. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää lopuksi sulatetut katkaravut ja kuumenna nopeasti, etteivät ne sitkisty.

Risoton päälle vielä Parmesan juustoraastetta/-lastuja.


                                   Korealaiset jättikatkarapuvartaat (4 ann.)


400 g kuorettomia jättikatkarapuja

Marinadi:
3/4 dl soijaa
3 rkl hunajaa
3 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl korealaista Gochujang-chilitahnaa (löytyy Aasialaisten tuotteiden hyllystä)
1 rkl seesaminsiemenöljyä
3/4 dl limetin mehua

Sulata ravut ja pyyhi kuiviksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kääntele katkaravut marinadissa.
Anna maustua 15 minuuttia.
Pujota katkaravut puisiin (vedessä liotettuihin) vartaisiin ja voitele ne öljyllä. Grillaa vartaita välillä käännellen 1-2 min /puoli.



                                    Marjaisa Britakakku (gluteeniton, laktoositon) 10 ann.

Pohja:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl vaaleaa glut.jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl (kaura)maitoa

Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

Täyte:
4 dl vispikermaa (laktoositonta)
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
400 g valmista Valion maustettua mansikkarahkaa
Tuoreita mustikoita ja puutarhavadelmia reilusti

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita glut.jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä ohueksi kerrokseksi uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
Vatkaa valkuiaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää.
Levitä marenki taikinan päälle. paista 175 asteessa 20-25 min, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.
Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi. Irrota paistopaperi.
Nosta torttulevy tarjoiluastiaan. Levitä täyte levylle ja ripottele tuoreita mustikoita ja puutarhavadelmia päälle.
Nosta toinen torttulevy päälle. Levitä senkin päälle täytettä sekä tuoreita marjoja.

                                    Nautitaan vielä näistä ihanista, valoisista kesäilloista ja 

                                        herkutellaan  :) 





torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannuksen näkkileipä



Kokeilin tänään valmista gluteenitonta  Luminan siemennäkkärileivontaseosta näkkileivän tekoon. Se osoittautuikin  ihan hyväksi käytössä ja erittäin helppotekoiseksi. Se soveltuu esimerkiksi juhannuksen mökkireissulle erinomaisesti, pussi mukaan ja lisätään vain 4 dl keitettyä vettä ja 6 rkl öljyä. Pussillisella saa kaksi uunipellillistä eli se on hyvin riittoisaa.
Leipätaikinan levittäminen uunipellillä oli melko hankalaa, siihen tarvittiin avuksi toinen leivinpaperi. Pussin kyljessä oli selkeä ohje näkkileivän tekoon, halutessa vain yhden leivän tekokin onnistuu, pakkauksessa on ohjeet siihenkin.
Leivän päälle laitetaan ennen uunin laittamista sormisuolaa tms.makua antamaan, koska leipäseoksessa ei suolaa ole. Näkkileipä maistuu mukavasti maukkaalta, maissijauho ja erilaiset siemenet tekevät hyvää makua. Erityisesti voin kanssa erinomaista.
Uunissa leipää pidetään 175 asteessa 25-40 min/ kiertoilmauunissa 150 asteessa 30-40 min.
Kuva ei ole parhaasta päästä todellakaan, mutta maku sitäkin parempi. Erinomainen tuote kaikenkaikkiaan, suosittelen :)!




Hyvää ja rentouttavaa juhannusta kaikille !



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää !



Ystävänpäivän aamun brunssille tein ihan ensimmäistä kertaa sydänsuklaita valmiista suklaasta.
Muottina käytin silikonisia  sydänsuklaamuotteja. Sen pakkauksen ohjeen mukaan sulatin sokeritonta tummaa suklaata n.125 g (suositus oli 100-150 g) mikrossa melko hitaasti pikkuhiljaa. Täytteet pyydettiin laittamaan muotin pohjalle ensin, käytin täytteenä kookoshiutaleita, kuivattuja mulperimarjoja, mantelirouhetta ja pähkinöitä. Sulatettu suklaa lusikoidaan täytteen päälle tasaisesti. Lopuksi sydänsuklaita jäähdytetään jääkaapissa vähintään tunnin ajan, jotta suklaat jähmettyvät.





Ainekset:
100-150 g sokeritonta suklaata 
kookoshiutaleita
kuivattuja mulperimarjoja
pähkinöitä
mantelirouhetta


Tykkäsin kyllä, että silikoninen sydänmuotti toimi tosi hyvin. Suklaa irtosi mainiosti muotista ja sydämistä tuli kauniita. Ehkä seuraavalla kerralla laittaisin ensin vähän suklaata muotin pohjalle ja vasta sitten täytteen ja lopuksi taas sulaa suklaata. Näin täytteen saisi kokonaan piilotettua suklaan sisään. No, eihän se tietty haittaa vaikka täytteet näkyisivätkin hieman, on sitten helpompi valita, minkä ottaa...

Hyvää ystävänpäivää !